Nokia valittiin uuteen eettiseen pörssi-indeksiin


Nokia valittiin osaksi FTSE4Goodia, joka mittaa yhteiskunnallisesti vastuullisten yritysten toimintaa Euroopan, Yhdysvaltojen ja maailmanlaajuisilla markkinoilla.

Taloudellisen toiminnan lisäksi yhteiskunnallisesti vastuuntuntoisessa sijoitustoiminnassa huomioidaan yhtiön eettinen, sosiaalinen ja ympäristönäkökulmat huomioon ottava toiminta. Nokia pitää uutta indeksiä positiivisena asiana ja katsoo, että sen valitseminen kymmenen parhaan yrityksen joukkoon on seurausta yhtiön pitkäaikaisesta eettisten arvojen kunnioittamisesta ja vahvasta arvopohjasta.

FTSE4Goodin yritykset määritellään arvioimalla yrityksen saavutuksia seuraavilla osa-alueilla:
- pyrkimys kohti ympäristönäkökohdat huomioon ottavaa kehitystä
- positiivisten sidosryhmäsuhteiden kehittäminen
- yleismaailmallisten ihmisoikeuksien tukeminen ja ylläpitäminen

Nokian mukaan FTSE4Goodin luominen osoittaa, että sekä rahastot että yksityiset sijoittajat ovat entistä kiinnostuneempia sijoittamaan yhteiskunnallisesti vastuuntuntoisiin yrityksiin. Uuden pörssi-indeksin kriteerit ovat lähellä Nokian arvoja, sidosryhmien odotuksia ja tapaa, jolla Nokia on toiminut jo pitkään.

Nokia on mukana myös Dow Jonesin kestävän kehityksen indeksikokonaisuudessa. DJSGI on maailman ensimmäinen indeksikokonaisuus, joka mittaa kestävän kehityksen periaatteen omaksuneiden yritysten toimintaa maailmanlaajuisesti.

Lisätietoja
Yhtymäviestintä, puh. 07180 34495

www. Nokia.com
www.FTSE4Good.com