United Bankers Oyj:n osakepohjainen kannustinjärjestelmä avainhenkilöille


United Bankers Oyj

YHTIÖTIEDOTE 15.2.2019 kello 09:15

United Bankers Oyj:n osakepohjainen kannustinjärjestelmä avainhenkilöille

United Bankers Oyj:n hallitus on päättänyt uudesta konsernin avainhenkilöiden osakepohjaisesta kannustinjärjestelmästä. Järjestelmän tarkoituksena on tukea konsernin liiketoimintastrategiaa sekä sitouttaa avainhenkilöt yhtiöön ja tarjota heille kilpailukykyinen yhtiön osakkeiden ansaintaan ja arvon kehitykseen perustuva palkkiojärjestelmä.

Uusi osakepalkkiojärjestelmä käsittää vuotta 2019 koskevan ansaintajakson sekä kolmen vuoden ansaintajakson koskien kalenterivuosia 2019-2021.

Yhtiön hallitus päättää järjestelmän ansaintakriteerit ja asetettavat tavoitteet ansaintajakson alussa. Sekä yhden että kolmen vuoden mahdollinen palkkio perustuu hallituksen asettamien konsernin taloudellisten tavoitteiden sekä kullekin avainhenkilölle asetettujen yksilötason tavoitteiden saavuttamiseen. Mahdollinen palkkio kultakin ansaintajaksolta maksetaan ansaintajakson päätyttyä yhdessä-neljässä erässä noin kolmen vuoden aikana. Palkkio maksetaan osittain yhtiön osakkeina ja osittain rahana. Rahaosuudella pyritään kattamaan palkkiosta avainhenkilölle aiheutuvia veroja ja veronluonteisia maksuja. Mikäli avainhenkilön työ- tai toimisuhde päättyy ennen palkkion maksamista, palkkiota ei pääsääntöisesti makseta.

Työ- tai toimisuhteen voimassaoloaikana avainhenkilö tai hänen määräysvaltayhteisönsä ei saa myydä kannustinjärjestelmän kautta saamiaan yhtiön osakkeita, mikäli näiden osakkeiden arvo jää alle avainhenkilön kiinteää bruttovuosipalkkaa vastaavan summan.

Osakepalkkiojärjestelmän kohderyhmään kuuluu tällä hetkellä kymmenen henkilöä. Järjestelmän perusteella maksettavat palkkiot vastaavat yhteensä enintään noin 125 000 United Bankers Oyj:n A-osakkeen arvoa, mikä mahdollistaa nykyisten avainhenkilöiden lisäksi tulevien avainhenkilöiden liittymisen kannustinjärjestelmään. Järjestelmän puitteissa kolmen vuoden aikana maksettavista palkkioista noin 25 prosentin osuus, yhteensä enintään 31 250 osaketta, maksetaan yhtiön osakkeina ja loput rahana. Tällä pyritään minimoimaan kannustinjärjestelmän diluutiovaikutus nykyisille omistajille. Kannustinjärjestelmän kautta annettavat osakkeet voidaan hankkia joko osittain tai kokonaan markkinoilta tai suunnatusti osakeannilla.

Uusi osakepohjainen kannustinjärjestelmä täydentää 24.6.2015 ja 27.2.2018 julkistettuja järjestelmiä eikä sillä arvioida olevan merkittävää vaikutusta United Bankersin liikevoittoon sen voimassaoloaikana. Järjestelmän avulla yhtiö vastaa luottolaitostoiminnasta annetussa laissa asetettuihin johdon palkitsemista koskeviin vaatimuksiin. Samalla järjestelmä sitoo johdon ja omistajien pitkän aikavälin tavoitteet yhteen.

UNITED BANKERS OYJ

Hallitus


Lisätietoja:

Johan Linder, hallituksen puheenjohtaja, United Bankers Oyj
Sähköposti: johan.linder@united bankers.fi
Puhelin: 0400 603 830, 09 25 380 221

Yhtiön hyväksyttynä neuvonantajana toimii Oaklins Merasco Oy, puhelin: 09 6129 670.

United Bankers lyhyesti:

United Bankers Oyj on suomalainen, vuonna 1986 perustettu varainhoidon ja sijoitusmarkkinoiden asiantuntija. United Bankersin liiketoiminta-alueisiin kuuluvat varainhoito ja pääomamarkkinapalvelut. Varainhoidossa konserni on erikoistunut reaaliomaisuussijoittamiseen. United Bankers Oyj on pääasiassa avainhenkilöidensä omistama, ja konsernin palveluksessa työskentelee 130 työntekijää (FTE) sekä 34 asiamiestä (2018). United Bankers -konsernin liikevaihto vuonna 2018 oli 33,7 miljoonaa euroa ja liikevoitto 4,1 miljoonaa euroa. Konsernin hallinnoitavat varat ovat noin 2,9 miljardia euroa (2018). United Bankers Oyj on ollut listattuna First North Finland -markkinapaikalla marraskuusta 2014 lähtien. Finanssivalvonta valvoo konsernin yhtiöiden toimintaa. Tutustu tarkemmin United Bankers -konserniin osoitteessa www.unitedbankers.fi.