Innovatiivisista Wärtsilä HY -hybridimoduuleista taloudellisia ja ympäristöhyötyjä ruotsalaiselle satamahinaajalle


Wärtsilä Oyj Abp, Lehdistötiedote, 19.12.2017 klo 10

Teknologiakonserni Wärtsilä toimittaa kaksi Wärtsilä HY 2 -hybridimoduulia uuteen hinaajaan, jota rakennetaan Pohjois-Ruotsissa sijaitsevalle Luulajan satamalle. Alusta rakentaa GONDAN Shipbuilders Asturiassa Espanjassa. Moduulit tilattiin Wärtsilältä joulukuussa 2017. Kun alus otetaan käyttöön alkuvuodesta 2019, se on ensimmäinen Wärtsilä HY -ratkaisua käyttävä alus.

Innovatiivisella Wärtsilä HY -ratkaisulla saadaan aikaan huomattavia ympäristöhyötyjä sekä käyttöön ja joustavuuteen liittyviä etuja, jotka tuottavat merkittäviä taloudellisia säästöjä. Järjestelmä voi käyttää akkuvirtaa siirtyessään paikasta toiseen. Vaikka järjestelmä on suunniteltu mekaaniseksi kokoonpanoksi, dieselsähköinen hybriditila mahdollistaa sen, että monissa käyttötehtävissä voidaan käyttää yhtä ainoaa voimanlähdettä. Tällaisia tehtäviä ovat muun muassa laivojen auttaminen enintään 55 tonnin paaluvetoteholla tai 90 tonnin paaluvetoteholla käytettäessä kahta päämoottoria diesel-mekaanisessa tilassa. Hetkellisellä lisäteholla päästään 100 tonnin paaluvetoon.

Alus pystyy toimimaan täysin ilman ulkoisia latausjärjestelmiä, sillä siinä on energianhallintajärjestelmä, Wärtsilä HY:n "aivot", joka huolehtii energian varastointijärjestelmän uudelleenlatauksesta automaattisesti. Energianvarausjärjestelmä voidaan ladata myös siihen asennetun sähköliitännän kautta maista käsin, joten järjestelmä on joustava ja voidaan ladata silloinkin, kun hinaaja on laiturissa. Wärtsilä HY:n joustava käytettävyys vähentää merkittävästi polttoainekustannuksia, päästöjä ja kunnossapitokuluja.

"Koska Wärtsilä HY 2 -hybriditehomoduulista saadaan selkeitä etuja sekä taloudellisesti että käytön ja ympäristön kannalta, odotamme, että siitä tulee hinaajien propulsiojärjestelmien uusi mittapuu, johon muita teknologioita verrataan. Wärtsilä HY -teknologia aloittaa merenkulussa uuden aikakauden, ja se perustuu ainutlaatuisen monipuoliseen eri alojen osaamiseen, jota meiltä Wärtsilästä löytyy", selittää Giulio Tirelli, johtaja, Marine Engineering, Wärtsilä Marine Solutions.

"Aluksen integroitu hybriditoiminto mahdollistaa 100 tonnin paaluvedon vaikka polttoaine- ja huoltokulut ovat pienemmät ja päästöt noin 20 prosenttia vähäisemmät kuin perinteisessä tämäntyyppisessä ja -kokoisessa aluksessa. Toisin sanoen saamme ensiluokkaisen suorituskyvyn niin käytössä kuin ympäristövaikutuksissakin. Olemme erittäin tyytyväisiä saadessamme hinaajan, joka heijastaa alan tulevia tarpeita", kertoo Henrik Vuorinen, Luulajan sataman toimitusjohtaja.

"Uusi alus edustaa nykyaikaisten hinaajien huippua. Erittäin kehittynyt teknologia parantaa kokonaissuorituskykyä niin käytön, kustannusten kuin ympäristövaikutustenkin osalta", toteaa Daniel Scavuzzo, GONDAN Shipbuildersin kaupallinen johtaja.

Koska Pohjanlahti yleensä jäätyy talvella, 36-metrinen hinaaja pystyy myös toimimaan jäänmurtajana ja rikkomaan metrin paksuista jäätä jopa kolmen solmun nopeudella. Wärtsilä HY on suunniteltu selviytymään näissä ankarissa olosuhteissa.

Wärtsilä HY sisältää energianhallintajärjestelmän, joka optimoi moottoreiden yhteiskäytön, energian varastointijärjestelmät ja tehonjakeluketjun. Mekaaninen koneisto perustuu kahteen Wärtsilä 26 -moottoriin. Wärtsilän osuus pitää sisällään myös hinaajan integroidun automaatio- ja hälytysjärjestelmän. Laitteisto on määrä toimittaa telakalle kesän 2018 aikana.

Kuvalinkki
Kuvateksti: Luulajan satamalle Ruotsiin rakennettavaan uuteen saattohinaajaan tulee kaksi Wärtsilä HY 2 -hybridimoduulia.

Lisätietoja:

Göran Österdahl
Myyntijohtaja
Wärtsilä Marine Solutions
Puh: 010 7094778
goran.osterdahl@wartsila.com

Marit Holmlund-Sund
Markkinointi- ja viestintäpäällikkö, Marine Solutions
Wärtsilä Oyj Abp
Puh: 010 709 1439
marit.holmlund-sund@wartsila.com

Wärtsilä lyhyesti:
Wärtsilä on kansainvälisesti johtava edistyksellisen teknologian ja kokonaiselinkaariratkaisujen toimittaja merenkulku- ja energiamarkkinoilla. Wärtsilä maksimoi asiakkaiden alusten ja voimalaitosten ympäristötehokkuuden ja taloudellisuuden keskittymällä kestäviin innovaatioihin ja kokonaishyötysuhteeseen. Vuonna 2016 Wärtsilän liikevaihto oli 4,8 miljardia euroa ja henkilöstömäärä noin 18 000. Yrityksellä on yli 200 toimipistettä yli 70 maassa eri puolilla maailmaa. Wärtsilän osakkeet on listattu Nasdaq Helsingissä.
www.wartsila.com