Outokumpu - Degerforsin tuotantolaitos täyttää 350 vuotta


Georg Camitz aloitti 350 vuotta sitten raudan valmistuksen Letälven-joen varrella Degerforsissa, Ruotsissa. Perustetulla rautatehtaalla on ollut vuosisatojen aikana merkittävä vaikutus Degerforsiin ja sitä ympäröivään yhteisöön.

 

Ruostumattoman teräksen tuotanto alkoi Degerforsissa 1970-luvulla. Tänä päivänä alueella toimii kolme Outokummun yksikköä ja yhtiön palveluksessa Degerforsissa on yhteensä 550 henkilöä.

 

Vuosi sitten Degerforsissa vihittiin käyttöön uusi lähetyshalli. Tämän vuoden kesäkuussa käynnistyi 104 milj. euron investointi kvarttolevyjen tuotantoon.

 

"Meillä on pitkät perinteet teräksen tekemisessä ja nykyaikainen tuotantolaitos, johon investoimme nyt lisää. Työ etenee vauhdilla ja investointi parantaa entisestään tuotantoprosessia, tuotteiden laatua sekä työympäristöä. Olemme todella iloisia ja positiivisia tulevaisuuden suhteen", sanoo Leif Rosén, joka johtaa Special Coil & Plate
-yksikköä.  

 

Outokummun Degerforsissa sijaitseva tuotantolaitos on maailman johtava kvarttolevyjen tuottaja erityisesti duplex-erikoisteräksissä. Degerforsissa valmistettua ruostumatonta terästä on käytössä mm. suolanpoistolaitoksissa Lähi-Idässä, mehua kuljettavissa tankkereissa sekä ainutlaatuisissa siltarakennelmissa Espanjassa ja Hong Kongissa.  

 

Lisätietoja:

 

Leif Rosén, johtaja - Special Coil & Plate, puh. +46 586 47600
Olle Källgren, tuotantolaitoksen päällikkö, puh. +46 586 47401
Elisabeth Hansson, viestintäpäällikkö, puh. +46 76 760 60 20

 

 

OUTOKUMPU OYJ

 

Outokumpu on yksi maailman johtavista ruostumattoman teräksen tuottajista, jonka visiona on olla alan kiistaton ykkönen. Useilla eri aloilla toimivat asiakkaamme ympäri maailmaa käyttävät ruostumatonta terästämme ja palvelujamme. Ruostumaton teräs on sataprosenttisesti kierrätettävä, erittäin luja ja pitkäikäinen materiaali, joka on kestävän tulevaisuuden tärkeimpiä rakennusaineita.
Outokummun palveluksessa on noin 7 500 henkilöä yli 30 maassa. Pääkonttori sijaitsee Espoossa. Outokumpu on listattuna NASDAQ OMX Helsingissä.
www.outokumpu.com


Attachments