Glastonin hallitus päätti johdon kannustinohjelmasta


Glaston Oyj Abp        Pörssitiedote  9.6.2010 klo 12.45                        


Glastonin hallitus päätti johdon kannustinohjelmasta                            

Glaston Oyj Abp:n hallitus on päättänyt uuden osakepalkkio-ohjelman             
perustamisesta osaksi yhtiön ja sen tytäryhtiöiden ylimmän johdon pitkäaikaista 
kannustin- ja sitouttamisjärjestelmää.                                          

Osakepalkkio-ohjelma tarjoaa mahdollisuuden ansaita yhtiön osakkeita palkkiona  
ansaintakriteereiden saavuttamisesta. Järjestelmässä on yksi vuodet 2010 ja 2011
käsittävä ansaintajakso, jonka ansaintakriteeri on konsernin liikevoiton        
kehitys. Mahdollinen palkkio suoritetaan vuoden 2011 tuloksen julkistamisen     
jälkeen keväällä 2012.                                                          

Ohjelman perusteella voidaan antaa yhteensä bruttomäärältään enintään noin 2,5  
miljoonaa Glastonin osaketta. Palkkionsuorittamisesta aiheutuvat verot ja muut  
lakisääteiset maksut vähennetään osakkeiden bruttomäärästä ennen                
osaketoimitusta.                                                                

Osakeohjelman kohderyhmään kuuluu ansaintajaksolla enintään 11 henkilöä.        


Lisätiedot:                                                                     
Glaston Oyj Abp, henkilöstöjohtaja Manne Tiensuu, puh. 010 500 6016             


Lähettäjä:                                                                      
Glaston Oyj Abp                                                                 
Agneta Selroos                                                                  
IR- ja viestintäpäällikkö                                                       
puh. 010 500 6105                                                               





Glaston Oyj Abp                                                                 
Glaston Oyj Abp on kansainvälinen lasiteknologiayhtiö. Glaston                  
on lasinjalostuskoneiden globaali markkinajohtaja ja asiakkaidensa              
One-Stop-Partner, kokonaistoimittaja. Sen tuotevalikoima ja palveluverkosto ovat
alan laajimmat. Glastonin tunnetut brändit ovat Bavelloni esikäsittelykoneissa  
ja -työkaluissa, Tamglass ja Uniglass turvalasikoneissa sekä Albat+Wirsam       
Software lasialan ohjelmistoissa.                                               

Glastonin osake (GLA1V) noteerataan NASDAQ OMX Helsingin Mid Cap -listalla.     
www.glaston.net                                                                 



Jakelu:                                                                         
OMX                                                                             
Keskeiset mediat                                                                
www.glaston.net

Attachments

osakepalkkiojarjestelma.pdf