KH Groupin varsinaisen yhtiökokouksen ja hallituksen järjestäytymiskokouksen päätökset


KH Group Oyj
Pörssitiedote 7.5.2024 klo 15.20

KH Groupin varsinaisen yhtiökokouksen ja hallituksen järjestäytymiskokouksen päätökset

KH Group Oyj:n varsinainen yhtiökokous pidettiin 7.5.2024 KH Groupin pääkonttorissa osoitteessa Kuninkaalantie 19, 01300 Vantaa. Yhtiökokous kannatti kaikkia yhtiökokouskutsuun sisältyneitä ehdotuksia. Yhtiökokous vahvisti tilinpäätöksen tilikaudelta 2023, myönsi hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajana toimineille henkilöille vastuuvapauden tilikaudelta 2023 ja vahvisti neuvoa-antavalla päätöksellä yhtiön toimielinten palkitsemisraportin vuodelta 2023.

Taseen osoittaman voiton käyttäminen

Yhtiökokous päätti hallituksen ehdotuksen mukaisesti, ettei 31.12.2023 päättyneeltä tilikaudelta jaeta osinkoa.

Hallituksen jäsenten palkkiot

Yhtiökokous päätti, että hallituksen palkkiot säilyvät ennallaan siten, että puheenjohtajalle maksetaan palkkiona 3.550 euroa kuukaudessa ja kullekin hallituksen jäsenelle 2.300 euroa kuukaudessa. Hallituksen jäsenten matkakustannukset korvataan yhtiön matkustuspolitiikan mukaisesti. Maksetuista palkkioista maksetaan TyEL-eläkevakuutusmaksut vapaaehtoisesti.

Hallituksen kokoonpano

Yhtiökokous vahvisti hallituksen jäsenmääräksi viisi (5). Hallituksen jäseniksi valittiin vuoden 2025 varsinaisen yhtiökokouksen päättymiseen saakka Juha Karttunen, Kati Kivimäki, Timo Mänty, Taru Narvanmaa ja Jon Unnérus.

Tilintarkastajan valitseminen

Yhtiökokous valitsi yhtiön tilintarkastajaksi tilintarkastusyhteisö Ernst & Young Oy:n, jonka ilmoittamana yhtiön päävastuullisena tilintarkastajana toimii KHT Timo Eerola. Yhtiökokous päätti, että yhtiön tilintarkastaja vahvistetaan myös yhtiön kestävyysraportoinnin varmentajaksi varmentamaan tilikauden 2024 kestävyysraportti.

Yhtiökokous päätti, että tilintarkastajalle maksetaan palkkio tilintarkastajan kohtuullisen, yhtiön hyväksymän laskun mukaan ja että sama koskee tilintarkastajan palkkiota, joka liittyy yhtiön kestävyysraportin varmentamiseen.

Hallituksen valtuuttaminen päättämään osakeannista ja osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisesta

Yhtiökokous valtuutti hallituksen ehdotuksen mukaisesti hallituksen päättämään yhdessä tai useammassa erässä osakeannista ja/tai osakeyhtiölain 10 luvun 1 §:ssä tarkoitettujen osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisesta. Valtuutuksen nojalla annettavien osakkeiden lukumäärä voi olla yhteensä enintään 11.400.000 osaketta, ja valtuutus koskee sekä uusien osakkeiden antamista että yhtiön hallussa olevien omien osakkeiden luovuttamista. Valtuutusta voidaan käyttää mahdollisten yrityskauppojen tai muiden yhtiön liiketoimintaan kuuluvien järjestelyjen tai investointien rahoittamiseen tai toteuttamiseen, yhtiön kannustinjärjestelmän toteuttamiseen tai muihin hallituksen päättämiin tarkoituksiin. Hallitus päättää kaikista osakeannin sekä osakeyhtiölain 10 luvun 1 §:ssä tarkoitettujen erityisten oikeuksien antamisen ehdoista, ja valtuutus sisältää siten hallituksen oikeuden poiketa osakkeenomistajien merkintäetuoikeudesta (suunnattu anti), oikeuden antaa osakkeita maksua vastaan tai maksutta sekä oikeuden päättää maksuttomasta osakeannista yhtiölle itselleen.

Valtuutus on voimassa 30.6.2025 saakka, ja se kumoaa varsinaisen yhtiökokouksen 4.5.2023 hallitukselle antaman vastaavan valtuutuksen.

Hallituksen valtuuttaminen päättämään omien osakkeiden hankkimisesta

Yhtiökokous valtuutti hallituksen ehdotuksen mukaisesti hallituksen päättämään enintään 5.700.000 yhtiön oman osakkeen hankkimisesta yhdessä tai useammassa erässä yhtiön vapaaseen pääomaan kuuluvilla varoilla ottaen kuitenkin huomioon osakeyhtiölain määräykset yhtiön hallussa olevien omien osakkeiden enimmäismäärästä. Yhtiön omia osakkeita voidaan hankkia käytettäväksi vastikkeena mahdollisissa yrityskaupoissa tai muissa yhtiön liiketoimintaan kuuluvissa järjestelyissä, investointien rahoittamiseksi, osana yhtiön kannustinjärjestelmää, yhtiön pääomarakenteen kehittämiseksi sekä muutoin edelleen luovutettavaksi, yhtiöllä pidettäväksi tai mitätöitäväksi. Valtuutus käsittää myös oikeuden ottaa pantiksi yhtiön omia osakkeita. Omia osakkeita voidaan hankkia muutoin kuin osakkeenomistajien omistusten mukaisessa suhteessa Nasdaq Helsinki Oy:n järjestämässä julkisessa kaupankäynnissä hankintahetken markkinahintaan. Osakkeet hankitaan ja maksetaan Nasdaq Helsinki Oy:n ja Euroclear Finland Oy:n sääntöjen mukaisesti. Hallitus päättää omien osakkeiden hankkimisesta kaikilta muilta osin.

Valtuutus on voimassa 30.6.2025 saakka, ja se kumoaa varsinaisen yhtiökokouksen 4.5.2023 hallitukselle antaman vastaavan valtuutuksen.

Yhtiökokouksen pöytäkirja

Yhtiökokouksen pöytäkirja on saatavilla yhtiön verkkosivuilla viimeistään 21.5.2024.

Hallituksen järjestäytymiskokouksen päätökset

Yhtiökokouksen jälkeen pitämässään järjestäytymiskokouksessa hallitus valitsi keskuudestaan puheenjohtajaksi Juha Karttusen.

Hallitus arvioi, että kaikki hallituksen jäsenet ovat riippumattomia yhtiöstä ja sen merkittävistä osakkeenomistajista.

KH GROUP OYJ

Lauri Veijalainen
toimitusjohtaja

LISÄTIETOJA:
toimitusjohtaja Lauri Veijalainen, puh. 046 876 1648

JAKELU:
Nasdaq Helsinki Oy
Keskeiset tiedotusvälineet
www.khgroup.com

KH Group Oyj on monialakonserni, jolla on neljä liiketoiminta-aluetta: KH-Koneet, Indoor Group, Nordic Rescue Group ja HTJ. Kaikki liiketoiminta-alueemme ovat alojensa johtavia toimijoita B2B-tuotteissa ja -palveluissa sekä kuluttajakaupassa. Tavoitteenamme on keskittyä maanrakennuskaluston toimittaja KH-Koneiden liiketoimintaan. Muita liiketoiminta-alueita kehitetään edelleen ja niistä tullaan luopumaan konsernin sijoitusstrategian mukaisesti. KH Groupin osake on listattu Helsingin pörssiin.