ASPO JA SSAB EMEA AB SOLMIVAT PITKÄAIKAISEN SOPIMUKSEN MERIKULJETUKSISTA


ASPO Oyj   PÖRSSITIEDOTE     1.12.2011 klo 15.15


Aspo-konserniin kuuluva ESL Shipping Oy on solminut uuden, maaliskuun 2014
loppuun ulottuvan, sopimuksen ruotsalaisen SSAB EMEA AB:n (SSAB) kanssa raaka-
aineiden merikuljetuksista Itämerellä. Pitkäaikainen kumppanuus ja sitoutuminen
mahdollistavat molemmille oman toiminnan suunnittelun ja kehittämisen. SSAB
käyttää terästuotannossaan Luulajan satamasta lastattavaa pellettiä noin kaksi
miljoonaa tonnia vuosittain.

- Pitkäaikaisen yhteistyön jatkuminen on hieno osoitus siitä varmuudesta, millä
olemme kyenneet hoitamaan laivaukset vaikeissakin talviolosuhteissa. Uudistuva
laivastomme on suunniteltu juuri tällaisten kuljetusten hoitamiseen, sanoo ESL
Shippingin toimitusjohtaja Markus Karjalainen.

ESL Shipping kuljettaa kuivia irtolasteja pääasiassa Itämeren alueella, vuonna
2010 noin 13 miljoonaa tonnia. Terästeollisuuden osuus kuljetuksista oli 70
prosenttia ja energiateollisuuden 25 prosenttia. Varustamon tonnisto koostuu 16
yksiköstä, joista 12 on varustamon omia, kolme aikarahdattua ja yksi osin
omistettu. Alukset ovat kantavuudeltaan yhteensä noin 210 000 tonnia. Koreasta
on tilattu kaksi supramax-alusta, jotka aloittavat liikennöinnin vuoden 2012
alkupuoliskolla.

ASPO Oyj

Aki Ojanen
toimitusjohtaja

Lisätiedot:
varatoimitusjohtaja Tom Blomberg, ESL Shipping Oy, puh. 09 5211, 040 848 8030
tai
tom.blomberg@eslshipping.com

JAKELU:
NASDAQ OMX Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
www.aspo.fi

Aspo on monialayhtiö, joka omistaa ja kehittää liiketoimintoja Pohjois-Euroopan
lisäksi kasvumarkkinoilla keskittyen vaativiin B-to-B -asiakkaisiin. Vahvojen
yritysbrändiemme, ESL Shipping, Leipurin, Telko ja Kaukomarkkinat, tavoitteena
on olla toimialojensa markkinajohtajia. Ne vastaavat omasta toiminnastaan,
asiakassuhteistaan ja niiden kehittämisestä. Kokonaisuutena ne tuottavat Aspon
liikearvon. Aspon konsernirakennetta ja liiketoimintoja kehitetään
pitkäjänteisesti ilman ennalta määriteltyä aikataulua.




[HUG#1568167]